Kun uni ei tuu, kai vika täyskuun
Kun en pääse millään en unen makuun
Ja vaikka pääsisin nään painajaista takuul
Enkä pysty liikkumaan vaikka haluun
Uni ei tule. Mies kuorsaa kevyesti oven takana, vaihtaa välillä kylkeä ja ynisee. Minä vain istun tässä. Tai sohvalla. Tai parvekkeella. Olen latonut Diapameja naamaan, mutta olo on yhtä apaattinen. En tunne mitään. Ei ole väsymystä, ei iloa, ei edes sietämätöntä ahdistusta. Jokin pieni suru ehkä kolkuttelee olkapäätä. Sen surun nimi on Painija. Häntä pelottaa rikkoa tämä suhde.
Minä en todella tiedä mitä haluan. Tahtoisin vain rauhan ja yksinäisyyden, kehräävän kissan syliin. Tahtoisin, että tämä sairaus poistuisi. Tahtoisin unen. Pitkän unen. Mielellään ikuisen. Mutta enhän minä uskalla, sen tietävät kaikki.
Olen kirjoittanut jäähyväiskirjeitä. Äidille ja isälle, avopuolisolle, Painijalle. Ne ovat kaikki tallessa. Odottavat oikeaa hetkeä, jota ei ehkä koskaan tule.
Kaipaan takaisin viikonloppuun. Niihin vääriin käsiin. Siihen tilanteeseen, kun söin ranskanperunoita yksi kerrallaan. Ja toinen vain hymyili. Sanoi, että teen oikein. Minä tahdon takaisin sinne. Tahdon käpertyä yhteisen peiton alle ja suudella hänen silmäluomiaan, tuntea hengityksensä kasvoillani, hieroa neniä yhteen ja hymyillä.
Minä olen katala enkä edes osaa katua sitä. Tahdon vain unta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Tuli vain mieleen kirjoituksestasi Jenni Vartiaisen laulun sanat "mustako tuli tää, joka ei tunne ees häpeää..."
Minustahan tuli juuri sellainen. =/
Kaipaus on pahinta. Kun kaipaa jotakin muuta mitä nyt on. Eikä pysty näkemään mitä menettäisi jos saisi jotain muuta.
anonyymi: Niin, minustakin tuli. Ensin tunsin, mutta nykyään en enää. Tämä on kyllä muutenkin erilaista kuin ennen. Pelottavaa se silti on.
Ja kaipaus. Se on repiä minut kappaleiksi.
Kyllä minäkin ensin tunsin. Mutta kaikkeen tottuu ja turtuu, kai. Kyllä minä silti ajoittain tunnen paskaa oloa siitä, että olen niin heikko. Mutta selittelen sitä sillä, etten ole koskaan tuntenut ketään kohtaan näin. Ja siksi se tuntuu niin epäreilulta ettei siitä voinut mitään tulla, väärät elämäntilanteet, liian monia osapuolia...
Loppuukohan tämä kaipaus koskaan?
-alkuperäinen anonyymi :)
Lähetä kommentti