Richard Marx - Hazard

I think about my life gone by
And how it's done me wrong
There's no escape for me this time
All of my rescues are gone

Oma koti. Miksei tämä taas tunnu kodilta? Miksi tämä on yhtäkkiä niin vieras, niin synkkä, niin etäinen. Täällä on minun pörröinen mattoni, pehmoinen sänkyni, kaunis astiastoni. Täällä on yhdessä valittu ruokailuryhmä sekä tummat vitriinikaapit. Täällä on kaikki niin kuin pitää. Silti minä en viihdy täällä.

Kun saavuin kotiin, leivoin sen kakun. Voi, kuinka sen sisus oli lämmintä, kermaista ja valuvaa. Se oli kuin sulaa suklaata. Ja minä söin. Tungin kakkua suuhuni tuntematta edes häpeää. Sitten se iski. Ahdistus. Juoksin suihkuun, irroitin viemäristä kannen ja annoin mennä. Kuuma vesi poltteli niskaani ja kyyneleet sekoittuivat siihen huomaamatta. Kun kylpyhuoneen ovi aukesi ja astuin ulos vaaleansinisessä kylpytakissani, hymyilin kauniisti, voitelin hapankorpun ja otin lasin vettä.

Minusta tuntuu, että olen syönyt aivan liikaa, tehnyt vääriä asioita, elänyt väärien ihmisten kanssa, elänyt väärin. Ehkä olenkin. Ehkä paino taas nousee, ehkä joudun vastuuseen teoistani, ehkä ihmiset kääntävät minulle selkänsä, ehkä elämälläkään ei ole enää tarjottavaa. Omatunto huutaa ja soimaa, mutta minä en jaksaisi välittää. En tahtoisi välittää. Tahtoisin takaisin siihen asuntoon, siihen lämpöön ja sekasotkuun. Tai sitten siihen viikonloppuun, kun joimme jatkoilla raakaa viinaa ja piilouduimme lukkojen taakse. Kunhan vain pääsisin pois täältä.