Once upon a time there was light in my life
But now there's only love in the dark
Nyt olen kotona. Viikonlopun saldona paha mieli, oksennusta, ruokaa, paastoa, juomaa ja palovammoja. En olisi tahtonut koskaan palata tänne. Olisin halunnut jäädä niihin kissankarvaisiin lakanoihin ja kahvintuoksuiseen keittiöön. "Kiva nähdä, että syöt." Tahtoisin kuulla tuon niin monta kertaa uudestaan.
Minä olen alkanut pelkäämään ruokaa. Pelkään sitä, että se vie minut kokonaan. Että turpoan taas. Että keho täyttyy nesteistä ja minä näytän siltä, että olen viimeisilläni raskaana. Siksi juon kahvia ja vettä, nautin siitä, että maha murisee. Tänään olen jo kahdesti kieltäytynyt kahvin kanssa tarjottavasta pullasta. Tiedän kehoni käyvän säästöliekillä, mutta en uskalla syödä. Minä todella pelkään. Pelkään, että minut löydetään omaan oksennukseeni tukehtuneena.
Pelkään myös huomista. Aamulla matkaan taas Lapinlahteen viemään ruokapäiväkirjoja ja vastaamaan kysymyksiin. En jaksaisi. Se on on niin raskasta, niin kuluttavaa. Siellä minä olen sairas, mutta olenko sittenkään tarpeeksi sairas? Saanko tarvittavan avun? Kaikki tämä epäilys on minulle liian raskasta.
Tahdon oksentaa nämä kahvitkin sisältäni.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
minä tottavie tahtoisin niin, mutta pelkään että kaikki on sitten mennyttä. että sinä katoat elämästäni. kaikki tekevät niin. en minä osaa olla. en minä osaa olla mitään.
Lähetä kommentti