Take destiny by the hand
And lead it far away
Take it to another land
Olen ollut poissa koko viikonlopun. Lähdin kotia, pahaa oloa ja ruokaa karkuun. Silti jouduin syömään roskaruokaa ja meetwurstia. Mutta minulla oli kannustavaa seuraa. Ja paljon sellaista, jonka avulla sain kiinni toisesta ulottuvuudesta.
Mutta minulla on myös uudet unilääkkeet. Ensimmäistä kertaa uskallan kokeilla tänään, vaikka perjantaina sain ne. Seroquelia. En jaksa enää uskoa rauhalliseen yöuneen, en usko sen auttavan. Olen liian tottunut valvomiseen, painajaisiin, jatkuvaan heräilyyn. Mikä minut pelastaisi? Lääkäri oli rauhallinen, tahtoi parastani. Puhui samalla tavalla hassua suomea kuin edellinenkin. Pyysi, etten säikähdä. Enkä minä säikähtänyt. Sanoin, että haluan vain unta.
Kaksi viimeistä yötä olen nukkunut hyvin. Minulla oli tuki ja turva. Minulla oli monta grammaa pelastusta. Ja käsi, josta pitää yöllä kiinni, kun pelotti. Aamulla sanoin, etten halua lähteä. Illalla oli kuitenkin pakko. Oma koti odotti. Oma koti ja oma rakas. Ikioma ahdistus.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Niimpä. "kuka tahto ja kenet"
Ihmeen selvä ajatus on mult tullu tohon aikaan lauantai yönä. :D
kiitos sähköpostista; en minä olisi vaatinut vastaamaan mitään. kunhan sain purettua mielessä pyöriviä asioita johonkin. anteeksi, jos.. vaikutan liian tunkeilevalta.
Lähetä kommentti