Sinä tiedät jo jotakin elämästä
Jotain tiedän minäkin
Kun vain uskallat lakata pelkäämästä
Paratiisin saat takaisin
Minä juoksin. Ja se tuntui helvetin hyvältä, vaikka joka paikkaan sattui. Sitten se alkoi taas: kahden äänen kamppailu sisälläni. Se toinen, sairas minä, käski juosta kovempaa ja pidemmälle - miettiä niitä kaloreita, jotka tulivat syntymäpäivillä. Se terve yritti rauhoitella. Se käski nauttimaan auringonlaskusta, viileästä ilmasta ja elämästä yleensäkin. Se sanoi, että voin kävellä tai jopa kääntyä ympäri. Se sanoi, että painan tarpeeksi vähän; muistutti, ettei ihminen ole lihava, jos painoindeksi on 21.
Ja minä jatkoin. Itku silmässä. Kävelin välillä, kun en tiennyt kumpaa kuunnella. Mutta minä jatkoin. Pää oli sekaisin, nilkka huusi armoa ja keuhkot olivat räjähtää. Tahdon laihtua, tahdon parantua, tahdon näyttää hyvältä ja olla haluttu. "Sinusta ei voi tulla tervettä ennen kuin olet sujut menneisyytesi kanssa. Siihen tarvitset terapiaa. Mutta sinä et pääse terapiaan ennen kuin saamme oireesi kuriin." Ajatukseni ovat ristiriidassa keskenään. Tuntuu, että tulisi miellyttää kaikkia ja näyttää kaikkien silmään hyvältä - ja silti olla sujut itsensä kanssa, elää tasapainoisessa parisuhteessa.
Olen niin väsynyt tähän taisteluun.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Elävästi kirjoitettu ja mielenkiintoinen blogi :) Tsemppiä ja voimia sulle!<3
se on ihan kylmä totuus: bmi 21 EI ole lihava. ei missään muodossa.
ja se 1800. (miksi hän laittaa sen minulle jos peruskulutukseni on n. 1600 - onko hän hullu?)
en tiedä. en pysty. en uskalla. en tiedä.
haluan. mutten tiedä.
helvetti. ei voi olla näin vaikeaa. opetella syömään 20-vuoden iässä.
miksi näin piti käydä?
miksei kaikki voinut mennä toisin,
helpommin.
ja niin. en usko että minäkään voin koskaan olla terve ellen käsittele menneisyyttäni. (mutta minähän olen aloittanut sen käsittelyn NYT; ja siitä sain kiitokseksi paniikkihäiriöoireet, oi kiitos!)
voiko ihan rikkinäisestä ihmisestä tulla oikeasti koskaan kokonainen? sellaisesta, joka ei osaa edes hengittää. enää.
voimia <3
ajatuksesi ovat niin samankaltaisia kuin omani.
Lähetä kommentti