Aerosmith - Dream on

Yeah, I know nobody knows
Where it comes and where it goes
I know it's everybody's sin
You got to lose to know how to win

Minä olen yksin. Olen takaisin tässä keltaisessa puutalossa, omakotialueella. Minun kotini ei ole enää kaupungissa, toisessa kerroksessa, kuudenkymmenen neliön kaksiossa. Nyt asun tässä reilun sadan neliön omakotitalossa, naapurikunnassa, isän ja äidin luona.

Sain eilen käskyn hakea tavarat pois. Se tuli äkkiarvaamatta, yllättäen. Vaikka olinhan minä miettinyt sitä jo pitkään. Toinen ei. Suuttui, raivostui, vihastui. Ei halua nähdä minua enää koskaan. Paitsi huomenna, kun haen viimeiset tavarani sieltä. Silloin näemme viimeisen kerran. Ehkä koskemmekin. Se tuntuu oudolta, pelottavalta ja vieraalta. En uskalla kohdata häntä.

En tiedä olenko helpottunut vai pahoillani. Ehkä molempia. Nyt kuukausien piina on päättynyt, minä olen vapaa ja irrallaan. Minun ei tarvitse, minua ei pakoteta, minua ei määrätä. Mutta nyt joudun etsimään uuden sylin, ansaitsemaan uuden luottamuksen, oppimaan rakkautta, elämään uutta elämää. Tämä kaikki on niin pelottavaa, niin uutta.

Olen jälleen laihtunut. Äiti yrittää lihottaa minua. Paino on tippunut nyt jo kymmenen kiloa. Se näkyy vaatteissa, mutta silmäni eivät huomaa muutosta. Olen sama lihava tyttö kuin vielä puoli vuotta sitten. Ja silti minä olen haluttu. Enkä minä kestä sitä. Minun on vain niin paha olla.

Sain marraskuun loppuun asti sairauslomaa. Ja saatan joutua sairaalaan osastolle. En syömisten takia, vaan masennuksen. Syömishäiriöpoliklinikalla minua ei otettu vakavasti, sain lähtöpassit. Onneksi omahoitaja otti, lupasi järjestää asioita ja pitää minusta huolen.

Entä jos se ei riitä? Entä jos minä en jaksa? Onneksi minulla on turvapaikka. Se pelastaa. Siellä asuu Pelastus. Minun ikioma Pelastukseni. Hän vie minut pois tästä kaikesta pahasta.