Kaija Koo - Maailman tuulet vie

Mua maailman tuulet vie
Kai joskus johonkin loppuu tie

Nyt on syyskuu. Virallisesti syksyn ensimmäinen päivä. Silti minä kuljin tämän päivän valkoisissa verkkosukkahousuissa ja minisortseissa. Minä tarvitsen vielä kesää. Tarvitsen tunteen siitä, että minulla on vielä mahdollisuus. Mutta puissa on jo keltaisia lehtiä, pohjoistuuli puhaltaa eikä lämpömittari nouse enää kahteenkymmeneen asteeseen. Se on syksy nyt.

Minä vihaan syksyä. Vihaan syyssateita, pimeitä iltoja, haisevia ojia. Vihaan ensimmäisiä pakkasia ja paidan alle hiipivää kylmyyttä. Vihaan sitä, että minusta tulee niin synkkä syksyllä. Syksy vie kaiken elämänilon. Se vie ne viimeisetkin rippeet, joita on yrittänyt piilotella koko kesän varpaiden välissä. Syksy kaivaa nekin esiin. Se vie ne pois. Jättää minut yksin. Pimeään. Kylmään. Kosteaan. Enkä minä ole valmis siihen.

Olen miettinyt lainaa. Lainaisi isältä, lähtisi pois. Mutta ratkaisisiko se mitään? Kun tulisin takaisin, minulla olisi muutama tuhat euroa velkaa ja samat asiat täällä vastassa. Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Mutta minä niin kaipaan täältä pois. Kaipaan jotain muuta. Toisenlaista. Uutta. Sillä minun paikkani ei ole täällä. Minun ei ole hyvä olla.

Ilman velkaakin pääsisi pois.